Hyvinvointia ja palveluita
Valtion on huolehdittava, että kunnilla on varaa palkatta reilusti lisää työntekijöitä, jotta kaikille asukkaille saadaan kunnolliset hyvinvointipalvelut. Päiväkoteihin joustavat aikataulut, perusopetukseen pienemmät ryhmäkoot, hammaslääkäriin lyhyemmät jonot, lääkkeiden lisäksi terapiaa, hoitajille aikaa olla vanhusten kanssa!

Julkiset hyvinvointipalvelut ovat tärkeitä sukupuolten väliselle tasa-arvolle, sillä ne sekä vapauttavat naiset kotoa työelämään että tarjoavat naisille palkkatöitä. Jatkuvasti kiristyvät tehokkuusvaatimukset ja kilpailu uhkaavat romuttaa hyvinvointijärjestelmän ja ovat siis merkittävä uhka tasa-arvolle.

Asuminen ei saa viedä palkasta leijonan osaa eikä asunnottomuutta saa milloinkaan hyväksyä. On rakennettava lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja sekä lisättävä tuetun asumisen palveluita. Myös päihde- ja mielenterveyspalveluita tarvitaan rutkasti lisää.

Moninaisuus ja ihmisoikeudet kunniaan
Euroopan Unionin tiukka maahanmuuttopolitiikka on johtanut uuden oikeudettomien ihmisten luokan syntyyn ja suunnattomien pimeiden työmarkkinoiden kehittymiseen. Unionin alueelle on päästävä laillisesti ilman pelkoa Välimereen tai Atlanttiin hukkumisesta.

Lapsen adoptointi on tehtävä kaikille helpommaksi ja halvemmaksi, myös samaa sukupuolta oleville pareille. Perhelakeja tulee muuttaa siten, että ne koskevat tasa-arvoisesti vanhempia niin hetero- kuin homoperheissäkin.

Maahanmuuttajanaisten asemaa on erityisesti parannettava. Maksuttomia kielikursseja, ammatillista täydennyskoulutusta sekä yhteiskuntakoulutusta on oltava tarpeeksi ja helposti saatavilla. Suomen kansalaisuuden saaminen on tehtävä helpommaksi.

Asevelvollisuudesta on siirryttävä koko ikäluokan kattavaan yhteiskuntapalvelukseen, jonka voi suorittaa myös täysin armeijan ulkopuolella esimerkiksi kehitysyhteistöissä. Totaalikieltäytyjien vankilarangaistuksista on luovuttava - maailmankatsomus ei saa viedä ihmiseltä vapautta.

Tasa-arvoista toimeentuloa
Sosiaaliturvaa on selkeytettävä ja yksinkertaistettava, jotta jokaisella on mahdollisuus riittävään elintasoon. On pyrittävä vasemmistolaiseen perustuloon, joka turvaa toimeentulon elämäntilanteesta riippumatta ja vapauttaa kontrollista, kyykytyksestä ja kyttäyksestä.

Verojen keräämisen on tasattava tuloeroja. Veroilla on kustannettava tasa-arvoa ja hyvinvointia luovat palvelut. Siksi pienimmät tulot on vapautettava verosta kokonaan ja pääomatuloja on alettava verottaa progressiivisesti kuten palkkatulojakin.

Ihmisten on voitava suunnitella tulevaisuuttaan ja elättää itsensä työstään saamalla palkalla. Siksi osa-aika-, silppu- ja vuokratyöllä kikkailu on estettävä. Julkisen sektorin on näytettävä mallia ja vihdoin vakinaistettava pätkätyöläisensä ja nostettava palkkoja. Tämä parantaisi etenkin naisten asemaa. Myös pienyrittäjien, tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvaa on parannettava. Työmarkkinat on saatava myös joustavammiksi siten, että esimerkiksi vammaiset voisivat työllistyä nykyistä paremmin.

Ei ympäristönsuojelua pelkän rahan takia
Ilmastonmuutosta ei pysäytetä tuottamalla ydinvoimalla lisää halpaa sähköä vaan vähentämällä ja tehostamalla energian kulutusta. Liikenteen päästöjä on vähennettävä parantamalla joukkoliikennettä ja tekemällä siitä edullisempaa, jotta se olisi kaikkien käytettävissä.

Yksilöiden ympäristöystävällisistä valinnoista, kuten kierrättämisestä on tehtävä helpompaa ja halvempaa. Ihmisten omat toimet eivät kuitenkaan yksin riitä vaan tarvitaan myös tiukkoja kansallisia lakeja sekä kansainvälisiä sopimuksia, jotta ympäristöongelmilta vältytään ja niitä saadaan lievitettyä.

Itämeri ehditään vielä pelastaa, jos toimeen tartutaan kiireen vilkkaa. Pietarin jätevesilaitoksiin on saatava kemiallinen fosforinpoisto ja Itämeren rantavaltioiden maanviljelypäästöt on saatava kuriin. Luomu- ja lähiruoan tuotantoa on erityisesti tuettava tehomaatalouden kustannuksella. Turkistarhaus on kiellettävä.

Tiedon ja taidon nautintoja kaikille
Kulttuurin harrastaminen ja nauttiminen on loistavaa ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveystyötä. Siksi kirjastojen, museoiden, teattereiden ja taiteenperusopetuksen on oltava kaikkien saatavilla. Taidelaitoksilla on oltava riittävät resurssit ja myös epäkaupalliselle taiteelle on oltava tilaa.

Tieto on valtaa ja sen on oltava kaikkien saatavilla ja käytettävissä. Tiedon hallitsijat eivät saa piilottaa tietojaan esimerkiksi ohjelmisto- ja lääkepatenttien taakse. Tiedon kerääminen ei saa uhata ihmisten yksityisyyttä.

Jokaisella on oltava mahdollisuus koulutukseen ja sivistykseen. Koulutus ei ole pelkkä väline työmarkkinoilla vaan laaja sivistys on itseisarvo. Osaaminen on myös Suomen paras kilpailuvaltti globaalissa taloudessa, eikä sitä pidä siksi rajata vain hyvätuloisten oikeudeksi lukukausimaksuin.

Globaalia vastuuta ja solidaarisuutta
Maailmanlaajuisesti rauhaa ja turvallisuutta ei rakenneta asein vaan poistamalla köyhyyttä, joka syöksee epätoivoon. Kehitysmaiden on saatava kehittää omaa tuotantoaan. Teollisuusmaiden on myös luovuttava vientituistaan, jotka edistävät erityisesti maataloustuotteiden polkumyyntiä kehitysmaihin.

Kehitysyhteistyön laatu on aivan yhtä tärkeä asia kuin sen määrä. Suomen on parannettava kehitysyhteistyöllään erityisesti naisten ja tyttöjen asemaa, jotka ovat avain köyhyyden vähentämiseen. Myös kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Koska monet ongelmat ylittävät nykyään valtioiden rajat, on ongelmia ratkottava myös valtioiden rajojen yli. Globaalia ympäristönsuojelua, terveydenhuoltoa ja rikollisuuden ehkäisyä voitaisiin rahoittaa keräämällä kansainvälistä veroa esimerkiksi valuuttakeinottelusta.

etusivu   framsidan   frontpage